Texasiin tultiin sunnuntaina. Väsymys. Väsymys. Väsymys. Täällä on niin paljon ihmisiä, että ei mitään rajaa. Mihin tahansa käännytkin näet adventisteja. Ostoskeskuksen ravintoloissa oli kaikissa pitkät jonot ja istumapaikkoja ei ollut vapaana. Hotelli on ihan jees, mutta neljä ihmistä nukkuu kahdella 120cm leveellä sängyllä. Mielenkiintoista. Illalla mentiin syömään ravintolaan, jota eräs suomalainen oli suositellut. Se oli meksikolainen ravintola. Osuva paikka ryhmälle joka oli juuri viettänyt kolme viikkoa Meksikossa.
Maanantaina mentiin impactiin, joka oli univajeisena melkoisen rankkaa. Siivottiin kirkon piha. Nuorille on kaksi tilaisuutta. Yksi aamulla ja yksi illalla. Puhujat niissä olivat ihan loistavia. Jokaisessa nuorten kokouksessa oli kaksi puhujaa, joilla jokaisella oli 20 minuuttia aikaa ja saarnat olivat aika räjäyttäviä. Mentiin iltaohjelman jälkeen syömään. Meksikolaiseen ravintolaan.
Ainakin kaksi ihmistä on sairastunut hyttysen kautta leviävään chikungunyaan. Aiheuttaa kovaa kipua niveliin, päänsärkyä, kuumetta ja ihottumaa. Sairastuneet menivät sairaalaan, jossa saivat odottaa yhdeksän tuntia hoitoa. Emme menneet tiistaina impactiin, vaan pidimme vapaapäivä. Menimme suomalaisten pastoreiden ja edustajien kanssa illalliselle... Meksikolaiseen ravintolaan.
Seuraavana yönä herään ja käyn vessassa. Huomaan noustessani sängystä, että kun laitan painon oikealle jalalleni, nilkkaani iskee kova kipu. Menen peilille ja huomaan olevani kalpea ja käsivarsiani ja jalkojani peittävän ihottuman. Huokaus. Takaisin sänkyyn. Aamulla herätessäni päätäni särkee ja niveleni ovat kipeät. Minulla on myös kuumetta. Päätän kuitenkin ontua alamodomeen, jossa suuret kokoukset pidetään. Share-himiläiset esiteltäisiin siellä nopeasti ja naispappeus keskustelu alkaisi aamukokouksen jälkeen, johon halusin mennä kuuntelemaan. Kun share-him on esitelty päätän lähteä sairaalaan. Onnun takaisin hotellille. Meille selviää, että muut sairauden saaneet saivat 9h odotuksen jälkeen sairaalasta vain reseptin särkylääkkeeseen. Päätän olla lähtemättä ja ottaa vain särkylääkkeitä. Tilaan pizzaa ja otan 5h päikkärit. Illalla olen saanut lepäämisestä tarpeeksi ja hoipertelen iltakokoukseen.
| Impactissa bussia odotellessa. |
| "Tervetuloa Casa Rioon, Seitsemännen päivän adventistit" |
Kun tulet kotiin, voimme syödä tacoja tms. ;)
VastaaPoista