Retki nro. 2: San Cristobal

Mentiin Share-himiläisten kanssa San Cristobaliin, jossa olin jo viime viikolla. Eipä siellä mitään ihmeellistä. Aika huonosti organisoitu: siellä missä olisi halunnut olla pitkään ei ollut aikaa olla kuin hetki ja paikoissa, joissa ei ollut mitään tekemistä oltiin vaikka kuinka kauan. Oltiin kaksi ja puoli tuntia kauemmin poissa, kuin oltiin etukäteen ilmoitettu, joten saarnan valmistaminen jäi aika vähäiseksi. Meni kuitenkin ihan hyvin. No tässä jotain kuvia mitä tuli tänään otettua.

Sade

Laulutuokio oli meneillään, kun Jobon ylle nousi massiivinen rankkasade ja ukkonen. Sade paiskasi kattoa niin kovalla metelillä, että laulusta ei ollut kuulua juuri mitään. Esilaulajaakin nauratti. Vähän ennen saarnaani menin käymään vessassa, joka sijaitsee erillisessä rakennuksessa. Juoksin muutaman metrin taivasalla päästäkseni rakennukselle ja kastuin aivan märäksi. Vesi vain valui hiuksista. Kuulin kuinka kirkkosalissa alkaa teemalaulu, joka kertoo, että saarnani on seuraavana vuorossa. Kun tulin takaisin kirkkosalin ovelle siellä olevat ihmiset alkavata nauramaan. Kävelin takaisin omalle paikalleni kirkon etuosaan. Esilaulaja näki minut ja joutui pidättelemään nauruaan.

Kun minut sitten esitellään kävelen paikalleni ja näen kuinka ihmiset ovat selkeästi hiukan huvittuneita näkemästään. No siinä sitten aloin puhumaan. Olin saanut sanottua muutaman lauseen, kun sade alkoi pitää sellaista meteliä, että en meinannut omaa ääntäni kuulla. Näin kuinka äänimies käänsi volyymia mikeissä kovemmalle pudistellen päätään ihmetellen. Yritin puhua mahdollisimman voimakkaasti ja selkeästi. Välillä sade vähän laantui, mutta sitten se tuli takaisin entistä voimakkaampana. Muutaman kerran näin tapahtuessa meinasi pokka pettää. Ei uskonut, että se voisi enää äänekkäämmäksi muuttua ja sitten alkoi rymisemään.

Kun olin jo yli puolivälin alkoi sade laantua, eikä voimistunut enää, mutta voimakas, selkeä ja innostunut esitystapa jäi päälle koko loppu saarnan ajaksi. "Haluatteko ottaa vastaan Jeesuksen pelastuksen lahjan ja saada Jeesuksen asianajajaksenne, kun seisotte tuomittavana?” Koko seurakunta nousi innokkaasti ylös seisomaan.

Kun kysyin onko täällä joku, joka haluaa mennä kasteelle, näin vain toljottavia silmiä, mutta sitten yksi käsi nousi kirkon etuosassa. Noin 12-vuotias poika. Sitten ujosti toinen käsi kirkon toisella puolella ja vielä kolmas. Aamen.

Matkalla takaisin hotellille en voinut kuin hymyillä. Jumala lähetti tuon sateen. Tuo sade sai minut saarnaamaan innokkaammin kuin koskaan aikaisemmin ja se oli juuri se mitä tarvitsin. En minä nyt vieläkään mikään lositava saarnaaja ole, mutta tänään meni kivasti. Hieno päivä.

Tuxtla sijaitsee laaksossa. Sitä reunustavalle mäelle on rakennettu 48m korkea risti, (Rio de Janeirossa oleva Kristus-patsas on 38m) joka näkyy koko Tuxtlaan. Kävimme katsomassa sitä ennen kokousta.

Tuxtla 

Cristo de Chiapas

Ristin alla olevan katolisen kirkon näköala

Jobo

Puistossa

Sunnuntaina lähdin pannukakkuisen aamiaisen jälkeen polunkävijöiden kanssa puistoon. Polunkävijät siellä urheilivat, kun kuskini kysyy haluanko lähteä kävelemään puistossa. Menemme hänen ja erään toisen seurakuntalaisen kanssa. Kumpikaan ei puhu englantia. No puisto oli aika jännä. Sitä voisi kuvailla urheilupuistoksi. Puistoa kiersi kaksi juoksurataa, siellä oli paikka korkeus- ja pituushypylle, jonkin sortin sisäliikuntahalli, uima-allas ja kaikkea muuta urheilullista.

 :P Yllätyin vähän kun käveltiinkiin melko pian puistosta ulos, mutta jonkun aikaa puiston ulkopuolella käveltyämme ostimme jäätelöä ja lähdimme kävelemään takaisin päin. Yllätyin uudestaan, kun menimmekin parkkipaikalle ja autoon istumaan, emmekä takaisin puistoon. Ajoimme ravintolaan, jossa ei kukaan taaskaan puhunut englantia. No sain onneksi soperretuksi, että minulla ei ole nälkä, koska aamiaisesta ei ollut vielä kahta tuntiakaan. No he tilasivat minulle sitten kakkupalan. Syötyämme menimme takaisin puistoon, jossa minut painostettiin hyppimään narua erästä polunkävijäohjaajaa vastaan. Hänen tuloksensa unohdettiin laskea, joten sovimme tasapelistä. Puolisen tuntia myöhemmin, kuskini sanovat haluavansa viedä minut katsomaan jotakin jokea. No sinne on tunnin matka ja matkalla pysähdymme syömään. Taas. Joki oli nätti. Näin kuolleen koiran matkalla ja meinasin ruveta itkemään, että meidän pitää mennä hautaamaan se, mutta en tiennyt mikä on 'haudata' espanjaksi. Olin niin väsynyt matkalla takaisin, että meinasin nukahtaa autossa.

Julistetaanko samantien sota?

Perjantain saarna oli aikamoinen. Sen nimi oli: History's greatest cover-up eli historian suurin peitetarina tms. Saarnan pointti oli tämä: Katolinen kirkko on Danielin 7 luvussa esiintyvä pikkusarvi ja se muutti Sapatin lauantaista sunnnuntaihin... Minun odotettiin siis saarnaavan siitä kuinka paha katolinen kirkko on, maassa, jossa yli 80% väestöstä on katolisia! Kaiken lisäksi saarnan tiedot olivat kärjistettyjä ja osin jopa vääristeltyjä. Koko perjantai kului sitten saarnaa suuresti muokatessa ja hienoisen paniikin vallassa. Muutin saarnaa niin, että en missään kohti suoraan haukkunut nykypäivän katolista kirkkoa, vaan viittasin keskiajan kirkkoon, sen aikaiseen kirkkoon jne. Mutta ei kellekkään kyllä jäänyt epäselväksi mitä saarna tarkoitti. Mikä harmitti, koska katolisen kirkon solvaaminen ei ole oikea tapa lähestyä katolisia. Ei ihmisiä sillä käännytetä.

Minua ei onneksi kivitetty tai ristiinnaulittu, mutta ihmisten ilmeet paljastivat kyllä kaikenlaisia tunteita. Sain myöhemmin tietää, että paikalla oli ollut vierailijoita, jopa katolisia. Saarnaa pitäessäni oli helppo tunnistaa ne, jotka olivat katolisen kirkon puolella ja ketkä olivat sitä vastaan. Osaa suuttutti puheeni kyseistä kirkkoa vastaan, kun taas osaa tuntui ärsyttävän diplomaattisempi ilmaisuni. Tuntuu, että oikein kukaan ei ollut tyytyväinen, mutta oh well, eteenpäin vain. Odottelen vain, että milloinkohan sitä evankeliumia jaetaan, koska toistaiseksi ei saarnoissa ole paljon Jeesukseen keskitytty.

Retki nro. 1: Kanjoni

Torstai aamuna lähdettiin kokouksen jälkeen kanjonille, joka on Chiapasin vakuunastakin löytyvä nähtävyys. Mentiin aluksi veneellä kanjonin läpi ja vielä autoilla ylös näköalapaikoille katsomaan kanjonia. Iltakokouksen jälkeen mentiin kuskien, tulkin ja erään seurakuntalaisen kanssa kasvisravintolaan, koska minä olen kuulemma niin nirso, kun en syö lihaa tai sieniä. :D Oli kyllä kivan ajattelevaista ja hampurilaiseni ja smoothieni oli tosi hyviä. Pakko mennä vielä uudestaan.

Kuva tästä samasta paikasta on Chiapasin vaakunassa.

Vauva-krokot oli niin lähellä, että niitä olisi voinut koskettaa. Sitten ne parat säikähtivät ja lähtivät pakoon :/

Joulukuusi

San Cristobal

Tiistai-aamuna mentiin käymään San Cristobalissa tulkkini ja minua kuskaavan perheen kanssa. San Cristobal on kaupunki noin 40 minuutin päässä Tuxtlasta. Kaupunki oli siistimpi ja nätimpi kuin Tuxtla ja myös pienempi. Sain kyllä ikuiset traumat siitä miten kanoja kohdeltiin torilla...
Kävimme myös sellaisessa suuressa luolassa kaupungin ulkopuolella, joka oli aika vaikuttava.

Käveltiin vähän ja syötiin San Cristobalissa. Minäkin olen nyt kipeä. Eipä tässä paljon muuta.  Nyt huonosti pitämäni saarnan jälkeen nukkumaan...

Bakteerit leviää

Maanantain olin valmistautunut saarnaan ihan hyvin ja se menikin ihan kivasti. Yli 10 saarnaajaa kolmestakymmenestä meidän hotellissamme on sairaana. Sunnuntaina saivat jonkin turistien bakteerin ja moni ei pystynyt saarnaamaan. 4/6 suomalaisesta on sairaana. Minä en onneksi vielä. Sitä odotellessa. Lääkäri tuli katsomaan sairaita ja sanoi sen olevan yleinen virus turisteille, koska ruoka on erilaista kuin kotimaissamme.

Vettä ja lisää vettä...

Aamulla kymmenen maissa minua kyyditsevä perhe tuli hakemaan minua tulkkini kanssa ja lähdimme uima-altaalle. Ilma oli paahtavan kuuma, mutta vesi oli ihanan viileää. Allas sijaitsi erään seurakuntalaisen kesätalolla. Paikalla oli paljon ihmisiä ja meillä oli hauskaa.

Laitoin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan aurinkovoidetta. En ole koskaan sitä Suomessa käyttänyt enkä ole palanut. Mutta nyt kävi ensimmäistä kertaa elämäni aikana niin, että olin laittanut aurinkovoidetta ja paloin silti. En onneksi kovin pahasti. Olen vain vähän pinkki.

Uusi burro-kaverini

Loistava tulkkini ja minä 

Kaunis joki metsässä, jonne menimme käymään.

Lähdimme useista hoputus-yrityksistäni huolimatta vasta neljän aikoihin takaisin. Kun olimme matkalla alkoi sataa kaatamalla. Kadut tulvivat vettä niin paljon, että ne näyttivät joilta. Vesi aaltoili ja etenkin alamäkiä vesi virtasi kovalla vauhdilla kuin koskessa. Jouduimme ajamaan hyvin hitaasti, mikä stressasi, koska oli jo muutenkin kova kiire saarnaa valmistelemaan. Meidän piti heittää tulkkini, Marlene, kotiin ja tie sinne oli aikamoinen. Se oli ennemminkin polku ja veden kova virtaus oli siirrellyt kiviä tielle, mikä teki siitä vaikean ajaa ja epämukavan olla kyydissä. Kun lopulta pääsimme hotellilleni kello oli puoli kuusi ja minua tultaisiin hakemaan kokoukseen tunnin päästä. Enkä ollut käynyt saarnaa läpi vielä kertaakaan. Hyvin nopeasti luin ja muokkasin saarnan ja lähdin kokoukseen. Ei mielestäni mennyt yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä. Koska lauantain yksi saarna oli jäänyt välistä pidin ns. combo-saarnan. Kaksi tiivistettyä saarnaa yhdessä. Ensimmäisessä puhuin synnin alkuperästä ja toisessa Jeesuksen ristinkuolemasta ja sen merkityksestä meidän jokaisen elämässä. Share-him ihmisten joukossa on muutamat saaneet jonkinsortin pöpön. Toivotaan ja rukoillaan, että paranevat nopeasti ja etteivät muut enää sairastuisi.

Tässä jonkilainen kuva siitä minkälaisia tiet olivat. Ei läheskään pahimmasta päästä kylläkään.

feliz sábado

Sapatti aamuna 8.30 minua tultiin noutamaan kirkkoon. Istuttuani kirkossa jo 2 tuntia minulle selviää, etten saarnaakaan Jumalanpalveluksessa niin kuin oli suunnitelmissa, mikä oli suoraansanottuna pienoinen helpotus. Kirkko kesti 4 tuntia. Se oli erilainen seurakunnan naisten järjestämä kirkko ja se keskittyi puhumaan naisten roolista kirkossa tai jotain sinnepäin. Feminismistä tosin oli erillinen puhe, joka keskittyi kertomaan kuinka feministit ovat Jumalan vastaisia. Se aiheutti minussa vähän ärsytystä, vaikka ymmärrän, että Meksikossa ovat asiat hyvin erilailla kuin Suomessa.

Söimme kirkolla ja lähdimme tulkkini ja muutamien muiden kanssa erään seurakuntalaisen kotiin. Keskustelimme jonkun aikaa ja he olivat hyvin uteliaita kuulemaan Suomesta. He jopa vitsailivat passittavansa 17-vuotiaan poikansa Suomeen ja minä toimisin kuulemma hänen vartijanaan, jotta karhut eivät söisi häntä.

Päivällä juttelin hotellin aulassa muiden saarnajien (Hih olen saarnaaja :D ) kanssa. Illalla saarnasin uudestaan ja tällä kertaa huomattavasti paremmin, kuin edellisenä iltana. Saarna oli parempi, mutta osasin myös esittää sen huomattavasti paremmin. Saarnan sanoma oli yksinkertainen: Meidän pitää kutsua ihmisiä kirkkoon ja kun kaikki ovat kuulleet Jeesuksesta hän tulee takaisin.

Preach it, sister!

Jännitin koko päivän tulevaa saarnaani ja yritin valmistautua siihen mahdollisimman hyvin. Illalla kuuden maissa lähdin kirkolle. Tulkkiani jännitti yhtä paljon kuin minuakin, mikä oli lohduttavaa. Saarna meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Saarna kertoi Danielin kirjan toisesta luvusta löytyvästä ennustuksesta ja siitä kuinka Jumala oikeasti tietää, suunnittelee ja paljastaa meille tulevaisuuden.

Kun iltakokous loppui menin ulos sillä aikaa kun kirkon vanhimmat ja muut johtoihmiset puhuivat vielä keskenään. Seisoin kirkon pihalla, kun yksitellen ympärilleni alkoi ilmestyä lapsia. Noin 5- 12 vuotiaita. He alkoivat kertoa kaikkia sanoja mitä osasivat englanniksi ja yrittivät puhua minulle espanjaksi. Pieni 5-vuotias tyttö oli erityisen kiinnostunut aktiivisuusrannekkeestani joka hohti kaunista violettia valoa pimeässä. Varmaankin 10 minuuttia hän paineli rannekkeen nappia. Kun hän oli aikansa painellut hän nosti käteensä ylös ilmoittaen, että halusi syliini. No siinä sylissä hän sitten oli kunnes minun piti lähteä. Paikalliset ihmiset, erityisesti lapset, ovat kyllä olleet aivan ihania. Kaikki hymyilevät iloisesti toisilleen ja tervehtivät suutelemalla poskelle. (Mihin en oikein vielä tiedä miten suhtautua) Aivan upean avoimia ihmisiä!

1. päivä Tuxtlassa.

Päivä kului saarnoja opetellessa. Australialaiset ja Uusi-Seelantilaiset olivat menneet aamupäivällä eläintarhaan, mutta me emme menneet. Viiden jälkeen minua ja toista puhujaa tuli hakemaan pastori perheensä kanssa, joiden seurakunnassa tulisin saarnaamaan. Mukavan oloinen perhe, vaikka emme toisiamme ymmärtäneetkään. Aluksi menimme toisen puhujan seurakuntaan, joka oli hyvin pieni ja vaatimaton rakennus. Menin ulos kuistille kuvaamaan hienoa näkymää, mutta ei se oikein onnistunut, koska rakennus oli niin matalalla. Seurakuntalainen näki kun kuvasin ja pyysi minua seuraamaan häntä. Menimme ylös rappusia ränsistyneeseen toiseen kerrokseen, jonka kahdesta ikkunasta näki kauniin näköalan paremmin.

Kirkko jossa minä tulen saarnaamaan, Jobon adventtikirkko, on vähän suurempi. 80 hengen kirkko, mutta hyvin vaatimaton. Esittelin itseni ja sovimme muutamista asioista. Tapasin tulkkini, joka on mukava 16-vuotias tyttö, joka oli asunut Coloradossa pienempänä ja puhui sen vuoksi loistavaa englantia. Sovitin tietokoneeni heidän projektoriinsa ja odottelin puolisen tuntia, kun he pitivät kokouksen. Minua lähti kuljettamaan hotellille seurakunnan vanhimmat tyttärensä kanssa. Menimme kahdelle näköalapaikalle, joista näki kaupungin valot. Upea näky, jota en valitettavasti saanut käsivaralla kameralle saanut yhtä vaikuttavana ikuistettua.

Istuimme autossa perheen kanssa, kun perheen isä kysyy pidämmekö tacoista. Vastaamme molemmat myöntävästi jolloin perhe alkaa tehdä suunnitelmia Espanjaksi. He sanovat jonkun vitsin lihasta, jota tacopaikassa tarjotaan tai jotain sellaista. "Soy vegetariana! No come carne!" Vastaan nauraen. "No carne!?" Pehre toistelee. He alkavat keskustella vakavasti ja aina välillä kuuluu sanat: "no carne" eli ei lihaa. Lopulta päädymme taco-paikkaan, jossa perheen isä selittää tarjoilijalle, että olen kasvisyöjä ja onko minulle mitään ruokaa. He kysyvät minulta käykö jokin ruoka, mutta en ymmärrä, joten sanon, että kyllä. Perheen isä soittaa puhelimella jollekin ja keskustelee vakavasti ja taas sanat: "No carne" tulevat esille monta kertaa. Mietin, että soittikohan hän Share-himiin kertoakseen, että heidän saarnaajansa on viallinen ja he tarvitsevat uuden. :) Tortillat olivat kyllä hyviä.

Illalla kun oli juuri painanut pään tyynyn kuulen torvisoittimien äkillisen soiton, kuin ne olisivat aivan vieressäni. Yläkerrassa soi mariachi-bändi. Varmaan ihan hauskaa, jollei ole juuri mennyt nukkumaan. Kaiken univelan takia olin kuitenkin niin väsynyt, että nukahdin kahden laulun jälkeen.

Sijainti: Meksiko. Vihdoin

Matkamme Meksikon Share-him tapahtumaan alkoi Tiistaina 16. päivä. Matkaan oli tarkoitus kulua noin päivä niin, että olisimme myöhään illalla perillä Tuxtlassa, mutta useiden ongelmien johdosta saapuminen viivästyi viivästymistään. Matkaan kului loppujen lopuksi noin 50 tuntia.

Aamulla 06.17, neljä minuuttia myöhässä, möngersin autoon ja matka kohti Helsinkiä alkoi. Vaikka minulla oli ollut koko valvomani yö aikaa valmistautua oli lähdön hetkellä silti kauhea kiire ja hässäkkä ja kuten aina pitkille matkoille lähdettäessä, automatka kului pohtien onko jotain unohtunut. Mitään oleellista ei kuitenkaan tunnu jääneen, hutaisemalla tekemästäni pakkauksesta huolimatta.

Lentokentällä ostin kaksi naurettavaa, kallista savitonttua viimehetken tuliaisiksi. Lento Pariisiin, välietapille sujui ongelmitta ja kaikki pääsivät seuraavaan koneeseen hyvissä ajoin. Lentokone meni vauhdilla eteenpäin kiihdyttäessään kiitoradalla ja odottaessani aina jännittävää ilmaannousua, hämmennyin kun lentokone jarrutti sen sijaan. Taustalla kuului piipitystä. Seuraavat neljä tuntia kuluivat unen ja valveen rajamailla. Lopulta meille sanottiin, että kone ei ole turvallinen lentää ja, että huomenna lähtisi toinen lento, jolla pääsisimme Meksikoon.

Seuraavana aamuna söimme kunnon ranskalaisen aamiaisen ja lähdimme bussilla ajoissa lenotyhtiön kustantamasta lentokenttähotellista, jotta saisimme osalta puuttuvat uudet lentoliput jatkolennollemme Mexico citystä Tuxtlaan. Edellisenä päivänä se ei ollut onnistunut. Noin tunnin jonotuksen jälkeen meille selviää, että se ei onnistu, koska lentoyhtiö on jatkolennolla eri.

Onneksi 1,5 tunnin päästä lähtevälle Pariisi-Mesico city lennolle kaikilla oli liput ja lähdimme porttia kohti, mutta kohdattuamme massivisen väkijoukon saimme tietää, että lentokentällä on pommiuhka. Joku oli jättänyt matkalaukkunsa kentälle yksin. Odottelimme puolisen tuntia, kunnes alkoi tulla kiire. Lentokoneeseen pääsisi aivan pian sisälle. Kuulimme, että parkkihallin kautta pääsisi lentokentän toiselle puolelle, joten lähdimme sinne. Suuntaa piti vaihtaa muutamaan otteeseen, mutta lopulta, pommiuhkankin jo päätyttyä, löysimme porttimme. Lento olikin noin tunnin myöhässä, mutta ajattelin olevani tyytyväinen, kunhan se pääsee määränpäähänsä turvallisesti. Lento kului leppoisasti, vaikka en nukkunut silmäystäkään. Katsoin alusta loppuun elokuvia. :)

Ensi näkymiä Meksikosta. :)

Kone pääsi Mexico cityyn ja olin tyytyväinen. Ainakin kunnes sain rikotun matkalaukkuni ja meillä alkoi puuttuvien lentolippujen metsästys. Juoksimme paikasta toiseen, edestakaisin, eikä kukaan tuntunut pystyvän tulostamaan lippujamme. Kun vihdoin saimme liput jouduimme juoksemaan (lisää) lentokentän halki ehtiäksemme "muutaman minuutin", kuten lentoliput antanut nainen oli sanonut, sulkeutuvalle portille. Turvatarkastus ei ole koskaan tuntunut niin tarkalta. Ehdimme onneksi lennolle, sillä tämäkin lento oli lähes tunnin myöhässä... Mutta ei parane valittaa. Ainakin päästiin Tuxtlaan. Siellä meitä odotti jo kyyditsijät ja pääsimme hotelliimme ja vihdoin nukkumaan.