Preach it, sister!

Jännitin koko päivän tulevaa saarnaani ja yritin valmistautua siihen mahdollisimman hyvin. Illalla kuuden maissa lähdin kirkolle. Tulkkiani jännitti yhtä paljon kuin minuakin, mikä oli lohduttavaa. Saarna meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Saarna kertoi Danielin kirjan toisesta luvusta löytyvästä ennustuksesta ja siitä kuinka Jumala oikeasti tietää, suunnittelee ja paljastaa meille tulevaisuuden.

Kun iltakokous loppui menin ulos sillä aikaa kun kirkon vanhimmat ja muut johtoihmiset puhuivat vielä keskenään. Seisoin kirkon pihalla, kun yksitellen ympärilleni alkoi ilmestyä lapsia. Noin 5- 12 vuotiaita. He alkoivat kertoa kaikkia sanoja mitä osasivat englanniksi ja yrittivät puhua minulle espanjaksi. Pieni 5-vuotias tyttö oli erityisen kiinnostunut aktiivisuusrannekkeestani joka hohti kaunista violettia valoa pimeässä. Varmaankin 10 minuuttia hän paineli rannekkeen nappia. Kun hän oli aikansa painellut hän nosti käteensä ylös ilmoittaen, että halusi syliini. No siinä sylissä hän sitten oli kunnes minun piti lähteä. Paikalliset ihmiset, erityisesti lapset, ovat kyllä olleet aivan ihania. Kaikki hymyilevät iloisesti toisilleen ja tervehtivät suutelemalla poskelle. (Mihin en oikein vielä tiedä miten suhtautua) Aivan upean avoimia ihmisiä!