Maine

Selfie Iso-Britannian kanssa. On se siellä jossain.

No Mainessa on nyt sitten oltu kaksi viikkoa. Aika rentoa ollut, mikä on edellisten kiireisten viikkojen jälkeen ihan kiva. Käytiin katsomassa leirillä olevia kavereita, mikä oli hauskaa. Joskin myös hitusen ahdistavaa, koska en tuntenut suurinta osaa ihmisistä. Mutta enimmäkseen hauskaa. Kaikenlaista oon tehnyt, mitä nyt en enää muista/jaksa kaikkea selostaa. Tässä kuitenkin kuvia viime viikon Acadian kansallispuistoreissulta:

Ilmeisesti jotenkin kiva/hieno/hauska/söpö majakka...? :)

Katsottiin vuoren päältä auringonlasku

D.C

San Antoniossa otan taksin megabussin lähtöpaikalle. Paikalla on varmaankin noin 60 ihmistä. Lähes kaikki adventisteja. Näiden 60 ihmisen suhtautumiset ovat hyvin erilaisia, kun bussi ei saavukkaan silloin kun sen pitäisi. Tai edes tuntia myöhemmin. Osa ottaa ihan lunkisti ja sitten on niitä, jotka ovat soittaneet jo neljään eri asiakaspalveluun ja aloittaneet nimilistan keräämisen megabussille lähetettävään valitukseen. No lopulta bussi tulee. Kaksi tuntia myöhässä.

Yllätyn kun bussi meneekin Dallasin keskustaan eikä Fort Worthiin kuten lipussani lukee. Bussikuski sanoo, että ei mene Fort Worthiin vaan johonkin toiseen paikkaan Dallasin ulkopuolella. Kysyn kummalla pysäkillä minun pitäisi jäädä jos olen menossa Fort Worthin lentokentälle. Päätepysäkille hän vastaa. No päätepysäkki on jossain keskellä ei mitään. Tapaan siellä samassa bussissa olleen Barbaran, joka oli myös menossa lentokentälle. Paikalla on taksi ja kuski sanoo antavansa meille hyvän diilin. 50 dollaria. No ei kyllä. Pyörimme Barbaran kanssa vähän aikaa. Kyselemme miten täältä pääsee pois. Ihmiset vahvistavat: taksi on ainoa vaihtoehto ja 50 dollari kuulostaa oikealta. Olen syönyt koko päivän aikana vain kaksi mehujäätä ja kerron tämän Barbaralle. Menemme läheiseen taco belliin. Siellä Barbara jatkaa kyselemistä sillä välin kun syön. Mies viereisessä pöydässä sanoo, että sovelluksella nimeltä uber, voisimme saada paremman hinnan. Tyttö bussissa oli sanonut samaa, joten lataan sovelluksen kännykkääni ja teen tunnukset. Olen käyttänyt sovelusta 20 sekuntia, kun olen puolivahingossa tilannut meille taksin, jonka sovellus kertoo saapuvan neljän minuutin päästä. No syön loput burritostani ja taksin saapuessa huomaamme, että se on aivan tavallisen henkilöauton näköinen. Kysymme kuskilta paljonko hän luulee matkan tulevan maksamaan. Hän sanoo hinnan olevan dollari per maili, eikä matka niin kauhean pitkä ole. Rahat lähtisivät suoraan tililtäni ja Barbara antaisi minulle puolet käteisenä. Saavumme lentokenttähotellilleni ja hinnaksi paljastuu vajaa 20 dollaria. Nauran helpotuksesta. Barbara antaa minulle yhteystietonsa ja puolet matkan hinnasta ja erkanemme. Taksikuski oli sanonut, että hotelli jossa yövyn ei ole hyvä, mutta en ole nirso. Se näyttää sellaiselta hotellilta mihin oudot komediat tai trillerit sijoittuvat. Se on täynnä outoja ihmisiä ja lattiamatto on mitä rumin. Ei se minua kuitenkaan haittaa kunhan on sänky niin kaikki on hyvin. 

Kiva, että capitol buillding oli mua varten rumistettu.

Monien mutkien kautta pääsen Washington D.Chen. Lentokenttä on ihan keskustan vieressä. Lähden menemään metrolla hostellini läheiselle pysäkille, tosin ensimmäisellä yrityksellä väärään suuntaan. Kävelin vajaan kilometrin laukkujeni kanssa, kunnes löysin hostellini. Hi Washington D.C. Niin kiva hostelli, että melkein harmittaa, että vietin siellä vain yöt. Hostelli oli hyvin yhteisöllinen ja yhteiset tilat olivat todella mukavat. Nukkumistilat olivat aika tavalliset. Olisikohan yhdessä huoneessa ollut

6 kerrossänkyä.

Lähden illalla vielä kiertelemään keskustaa. Löydän valkoisen talon. Eipä siinä paljon nähtävää ollut. Mielenkiintoisinta oli ehkä sen edustalla olevat mielenosoittajat. Pari tuntia kävelen ympäriinsä, käyn parissa kaupassa. Kirjakauppa Barnes and noble sai minut rakastumaan itseensä jälleen kerran. Tiistain kiersin Smithsonianin museoita. En oikeestaan tehnyt juuri mitään muuta. Kävelin paaaaljoon. 

Keskiviikkona kymmeneltä lähdin bussilla kohti Bostonia. Ennen bussin lähtöä söin hyvin nopean aamiaisen täkäläisen perhetutun Julianan kanssa. Bussimatka kesti noin 11h. Nukuin lähes koko matkan. Ystäväni Ryan ja hänen isänsä odottivat minua Bostonissa asemalla. Matka Bostonista heidän kotiinsa kesti vielä semmoiset 3 tuntia tietyön takia. Perille tultuamme lössähdin samantien sängylle.

Amerikan historian museo, Count von Count

Chikungunya

Nopea selonteko viime päivistä:

Texasiin tultiin sunnuntaina. Väsymys. Väsymys. Väsymys. Täällä on niin paljon ihmisiä, että ei mitään rajaa. Mihin tahansa käännytkin näet adventisteja. Ostoskeskuksen ravintoloissa oli kaikissa pitkät jonot ja istumapaikkoja ei ollut vapaana. Hotelli on ihan jees, mutta neljä ihmistä nukkuu kahdella 120cm leveellä sängyllä. Mielenkiintoista. Illalla mentiin syömään ravintolaan, jota eräs suomalainen oli suositellut. Se oli meksikolainen ravintola. Osuva paikka ryhmälle joka oli juuri viettänyt kolme viikkoa Meksikossa.

Maanantaina mentiin impactiin, joka oli univajeisena melkoisen rankkaa. Siivottiin kirkon piha. Nuorille on kaksi tilaisuutta. Yksi aamulla ja yksi illalla. Puhujat niissä olivat ihan loistavia. Jokaisessa nuorten kokouksessa oli kaksi puhujaa, joilla jokaisella oli 20 minuuttia aikaa ja saarnat olivat aika räjäyttäviä. Mentiin iltaohjelman jälkeen syömään. Meksikolaiseen ravintolaan.

Ainakin kaksi ihmistä on sairastunut hyttysen kautta leviävään chikungunyaan. Aiheuttaa kovaa kipua niveliin, päänsärkyä, kuumetta ja ihottumaa. Sairastuneet menivät sairaalaan, jossa saivat odottaa yhdeksän tuntia hoitoa. Emme menneet tiistaina impactiin, vaan pidimme vapaapäivä. Menimme suomalaisten pastoreiden ja edustajien kanssa illalliselle... Meksikolaiseen ravintolaan.

Seuraavana yönä herään ja käyn vessassa. Huomaan noustessani sängystä, että kun laitan painon oikealle jalalleni, nilkkaani iskee kova kipu. Menen peilille ja huomaan olevani kalpea ja käsivarsiani ja jalkojani peittävän ihottuman. Huokaus. Takaisin sänkyyn. Aamulla herätessäni päätäni särkee ja niveleni ovat kipeät. Minulla on myös kuumetta. Päätän kuitenkin ontua alamodomeen, jossa suuret kokoukset pidetään. Share-himiläiset esiteltäisiin siellä nopeasti ja naispappeus keskustelu alkaisi aamukokouksen jälkeen, johon halusin mennä kuuntelemaan. Kun share-him on esitelty päätän lähteä sairaalaan. Onnun takaisin hotellille. Meille selviää, että muut sairauden saaneet saivat 9h odotuksen jälkeen sairaalasta vain reseptin särkylääkkeeseen. Päätän olla lähtemättä ja ottaa vain särkylääkkeitä. Tilaan pizzaa ja otan 5h päikkärit. Illalla olen saanut lepäämisestä tarpeeksi ja hoipertelen iltakokoukseen.

Impactissa bussia odotellessa.

"Tervetuloa Casa Rioon, Seitsemännen päivän adventistit"

Lähtöahdistusta

Tänään iski kyllä sellainen ahdistus, kun tajusi, että nyt sitä lähdetään. Niin mieletömiä ihmisiä tavannut, että en minä halua lähteä. Haluan jäädä tänne asumaan, mutta enhän minä nyt niin voi tehdä. Tai ehkä voinkin. Saa nähdä. :P

Aamulla oli viimeinen saarna. Aiheena: taivas. Kiva saarna ja ihmiset tuntuivat pitävän, vaikka hyttyset yrittivät syödä naamani puhuesani. Illalla minulla ei ollut enää saarnaa valmistettavana, mutta minua "haastateltiin" kirkon edessä. Kysymykset liittyivät Suomeen, perheeseeni ja minuun. Hitusen kiusallista. Olin myös lupautunut laulamaan ja lauloin laulun "Wonderful merciful saviour", yhden seurakuntalaisen kanssa. Istuin kirkon pihalla jonkun aikaa, kun sisällä oli niin kuuma ja lapset tulivat siihen kanssani istumaan. "Don't go" (Älä mene) he sanoivat uudelleen ja uudelleen, kuten tulkkini oli heille opettanut.

Kokouksen jälkeen lähdimme pelaamaan jalkapalloa läheiseen puistoon. Pelasimme parisen tuntia ja olimme puistossa vielä tunnin sen jälkeen. Keskiyön aikoihin lähdimme syömään seurakuntalaisen kotiin, joka asui korttelin päässä. Söimme quesadilloja, kunnes minun piti lähteä takaisin hotellilleni pakkaamaan. Masentavaa. Kolme tuntia myöhemmin (koska osa ryhmäläisistä oli tunnin myöhässä) lähdimme lentokentälle. Lentolippujeni kanssa oli jälleen ongelmia. Noin 20 minuuttia odottelin, kun lentokenttävirkailija teki ihmeitään ja lopulta ojensi minulle lentoliput. Masentavaaaaaa. Ei olisi haitannut, vaikka ei olisi onnistunut ja olisin 'joutunut' jäämään Meksikoon.

New York

Alkuviikosta minulle sanottiin, että Torstaina mennään New Yorkiin. No eivät minua sitten oikein informoineet, että mikä se New York on. Seuraavana päivänä puhuivat jotain uima-altaista, mutta siinä sitten minulle suodut infot olivatkin. No torstaina sitten mentiin ja kävi ilmi, että se on vesipuisto. Aika simppelinlainen. Muutama allas ja muutama liukumäki. Ensimmäisessä altaassa johon mentiin, oli 2m korkeudella ponnahduslauta ja vesi sen alla oli 2,4m syvää. Ei tuntunut kovin turvalliselta. Pohjaan osui joka kerta kun hyppäsi.

No aaanyways. Ihan hullu päivä. Uin enemmän aurinkorasvassa kuin vedessä, etten palaisi. Suomessa ei ole koskaan tarvinnut tuollaista miettiä, mutta täällä kun olet 20 minuuttia ilman aurinkorasvaa auringossa niin iho alkaa jo kuoriutumaan. Onnistuin onneksi olemaan palamatta. Mikä oli aikamoinen ihme sillä, aurinko alkoi tuhoamaan aktiivisuusrannekettanikin, josta lähti paikoittaan pinta kuoriutumaan. No päivä kului erikoisissa merkeissä, kun koko seurue yritti parittaa minua yhdelle täkäläiselle pojalle, joka ei tietenkään puhu edes englantia. He eivät nähneet kielimuuria minään ongelmana. Ehkä ei nyt tällä kertaa kuitenkaan.