keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lähtö

Kovin vaikea uskoa, että on mennyt jo 10 kuukautta siitä, kun ensimmäisen kerran tapasin isäntäperheeni. Aloitin pakkaamisen edellisenä päivänä ja viimeisenä iltanani pystyin vain olemaan ja nauttimaan viimehetkistä. Tilasimme kiinalaista ruokaa ja söimme sen ulkona. Koko päivä oli ollut kuolettavan kuuma. Yli 40 astetta ja auringon laskettuakin oli lämpötila yli 30. Söimme kotitekoiset mehujäätelöt jälkkäriksi ja istuimme tekonurmikolla. Kun tuli aika lasten mennä nukkumaan he riehuivat hetken minun huoneessani. Viimeistä kertaa. Garazille oli kerrottu, että lähden tänä yönä, mutta ei hän oikein ymmärtänyt. Olinhan menny Suomeen aiemminkin ja tullut aina takaisin. Graciela kulki ympäri taloa tarkastaen, ettei minulta jäänyt mitään ja kyseli tarvitsenko tätä tai haluanko ottaa tämän. Istuimme vielä hetken ulkona, vaikka oli jo myöhä ja herätys olisi minulla alle kolmen tunnin päässä.  Juttelimme Gracielan kanssa turhista asioista ja aina välillä jompikumpi päästi ulos huokauksen muistaessaan, että tämä olisi kohta ohi. Lopulta Gracielan oli pakko mennä nukkumaan, sillä hänellä olisi töitä seuraavana aamuna. Minäkin menin nukkumaan. Graciela heräsi hyvästelemään minut, kun lähdin neljältä aamulla ja lähdin ajamaan Gorkan serkun, Aidan kanssa lentokentälle.

Matka meni hyvin, vaikka olinkin äärimmäisen väsynyt. Lensin Göteborgiin, jossa ukki ja Sirpa olivat minua vastassa lentokentällä. Kävimme nopeasti tädin luona, jossa näin jo paljon kasvaneet serkut. Keskiviikko-iltapäivällä tapasin camporeelle menevät kiltalaiset Göteborgin satamassa ja lähdimme kohti Tanskaa.


Hän tykkäsi amerikkalaisista pannukakuista ja erityisesti suklaasiirapista
Oli kiva polskuttaa, kun ulkona oli lähemmäs 40 astetta lämmintä





maanantai 4. heinäkuuta 2016

Miniloma Etelä-Ranskassa

Graciela ja Gorka päättivät, että Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lähdetään viikonloppulomalle Etelä-Ranskaan. Vuokrattiin kiva pieni mökki leirintäalueelta ja Gracielan sisko perheineen liittyi myös seuraan. Viikonloppu alkoi loistavasti kun perjantaina selvisi, että olin päässyt yliopistoon ja hymyilyä en meinannut millään pystyä lopettamaan. 

Lauantaina sää oli melko huono, joten menimme katsomaan läheistä kaupunkin Saint Jean de Luzia. Seuraavana päivänä aurinko jo paistoi ja olimme koko aamupäivän rannalla. Aallot olivat tosin niin kovat, ettei uimaan voinut mennä. Salossa liehui punainen lippu ja vieressä vielä kyltti, jossa sanottiin, että uiminen ehdottomasti kielletty. Vedessä kun seisoi niin ei meinannut millään pysyä pystyssä (ja minä en pysynytkään vaan menin ihan mukkelismakkelis) ja valtavat aallot kun tulivat kohti niin kyllä oli hurjan näköistä. Lounaan jälkeen lapsilla oli vielä energiaa, joten menimme uima-altaalle. Minä löhösin lähes koko ajan auringonottotuolilla ja kävin kokeilemassa leirintäalueen saunaa, joka oli aika mielenkiintoinen. Muuten ihan suomalaisen saunan näköinen, mutta kiuas ei ollut esillä. 

Maanantaiaamuna Gracielan siskon perhe lähti aikaisin aamulla, mutta me jäimme vielä lounaaseen saakka leirintäalueen uima-altaalle. Minä menin kävelylle ja kävin hakemassa muutaman geokätkön. Rannalla oli päiväsaikaan aika paljon ihmisiä ja ranskalaisittain tietenkin aika paljon nakuilua, joten tuli nähtyä aika paljon enemmän kuin olisin halunnut. Syötiin lounaaksi pizzat ja sitten lähdettiin ajamaan takaisin kotia kohti.




Fiesta de San Juan


Kesä on nyt virallisesti Juhannuksen myötä alkanut Espanjassa. Sen voi huomata paitsi säästä myös (ns.) pyhiinvaeltajien kasvaneesta määrästä. Joka päivä tuosta talon ohi tallustaa useita rinkkaselkäisiä vaeltajia. Rannalla on lasten kanssa tultu vietettyä aikaa ja jäätelöä on syöty. Garazi viettäisi mielellään kaiket päivät rannalla, kun taas Iñigo ei rannalla meinaa viltiltä poistua. Merenrannalla aallot ovat aina melko korkeat ja ranta on tupaten täynnä ihmisiä, mikä on varmasti pikkuiselle pelottavaa.

Juhannusohjelmat loppuivat vasta viime perjantaina. Aamupäivisin mentiin Garazin kanssa Castroon, kun siellä oli pomppulinnoja ja muuta hauskaa lapsille ja iltaisin kun Graciela tuli töistä mentiin molempien lasten kanssa katsomaan esityksiä. 









Lapset tanssiva flamencoa



Grease