perjantai 11. syyskuuta 2015

Alicante

Viikko on ollut jokseenkin kiireinen. Tiistai-iltana ostin lentolipun Alicanteen, mutta en sunnuntaille, niin kuin oli tarkoitus, sillä lipun hinta oli noussut liikaa, vaan jo torstaille. Yksi kokonainen päivä aikaa. No sitten aloin kiireesti pakkaamaan ja ostamaan tuliaisia isäntäperheelleni. Olen menossa au pairiksi Cantabriaan eli Espanjan pohjoisosaan, mutta perhe on tulossa Alicanteen lomalle ja tapaan heidät täällä lauantaina.

Lento meni kivasti. Oli 50min ajoissa Alicantessa, jos ymmärsin oikein. Hostelli missä yövyn nämä kaksi yötä ennen kuin isäntäperheeni tulee on nimeltään HostelOlé. Kiva uusi hostelli, eikä maksa paljon. Hyvällä sijainnilla myös: ranta, kaupat ja Santa Barbaran linna ovat aivan lähellä. Torstai-iltana kävelin pari tuntia kaupungissa, kuvia ottaen.

Castillo de Santa Barbara rannalta katsottuna

La Playa de San Juan

La Playa de San Juan





Tänään, perjantaina söin hostellissa 3€ aamiaisen ja lähdin kävelemään Santa Barbaran linnaa kohti. Sinne pitäisi päästä hissillä, mutta menin ilmeisesti vähän ohi. Löysin kivitien joka näytti johtavan ylöspäin ja lähdin kävelemään sitä. No en tiedä kannattiko vai ei. Kun olen kävellyt sitä ehkä noin puolisen tuntia minulle selviää, että se on umpikuja. Ympärillä on niin jyrkkää kalliota, että sitä ei voi kiivetä ja vaikka voisikin, edessä näkyvää toista tietä, joka näkyy menevän ylös asti, reunustavat korkeat muurit. Tie haareni alempana, joten päätän kokeilla toista haaraa. Tämä tie pienenee pikku hiljaa pieneksi kiviseksi poluksi jyrkän kallion keskellä. Jatkan kävelyä ja huomaan pääseväni ylös menevän tien ali tunnelia pitkin. Tunnellin seinässä on reikä joka johtaa viistosti yli menevälle tielle. Kävelen ylös, mutta ei auta. Reikä tiessä on niin suuri, että sen yli pääseminen olisi vaikeaa, eikä ylhäällä ole mitään takuita, että pääsee sisälle. Päätän mennä alas päin, mutta ei onnistu. Tie loppuu jyrkkään pudotukseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää mennä takaisin polulle, joka menee tien ali. Kävelen sitä kymmenisen minuuttia, kun pääsen hyvin päällystetylle ja ylläpidetylle tielle, joka on selkeästi tehty turistien jalkoja varten. Kävelen sitä niin ylös kuin se menee ja kun se loppuu päätän lähteä toista tietä alaspäin. En jaksa. Menen myöhemmin ylös asti kun ei ole niin kuolettavan kuuma.


Kävin ensimmäistä kertaa uimassa ja voi että oli vesi lämmintä. Ranta oli täysi ja ylläripylläri siellä oli monet ilman yläosia. Että sillä lailla Alicante. En jaksanut istua rannalla melanoomaa saamassa, joten uituani lähdin takaisin hostelliin. Jos vaikka jostain saisi energiaa lähteä käymään siellä linnassa ihan hissillä.


Kuva on otettu aamulla, mutta kun päivä kunnolla alkoi niin tuo ranta oli aivan tupaten täynnä.

3 kommenttia:

  1. Mikä on sen paikan nimi, jossa tarkalleen ottaen olet siellä Cantabriassa? Mikä kylä/kaupunki? Joka tapauksessa olet lähellä Bilbaota, jossa kannattaa käydä katsomassa Guggenheim- museota.

    VastaaPoista
  2. Castro Urdiales on kylän nimi. Bilbao on 20min päässä ja Guggenheimin aion käydä tsekkaamassa :)

    VastaaPoista
  3. Korjaan näin pari kuukautta myöhemmin, että bilbao on vähän yli puolen tunnin päässä :)

    VastaaPoista